Kiasma – Nykytaiteen museo Helsingissä

Kiasma on suomenkielinen versio englannin kielen sanasta chiasma, joka tarkoittaa nivelsiteiden ja hermojen risteämiskohtaa tai kahden kromosomin säikeiden kietoutumista toisiinsa. Nimi on valittu kuvastamaan museon merkitystä eräänlaisena areenana ajatusten ja kokemusten risteämiselle ja kohtaamiselle.

Kiasma on osa Suomen kansallisgalleriaa, joka on vastuussa valtion taidekokoelmasta. Kiasma on Helsingissä sijaitseva nykytaiteen museo, jossa sinulla on mahdollisuus vaikuttua eräistä tämän hetken kiinnostavimmista taiteilijoista. Museon päämääränä on tuoda nykytaide suuren yleisön saataville. Museo haluaa haastaa, yllättää ja viihdyttää mutta myös auttaa yleisöä ajattelemaan uudella tavalla.

Kiasman rakennus ja arkkitehtuuri

Kiasma avasi ovensa yleisölle vuonna 1998, ja sen rakennuksen on suunnitellut amerikkalainen arkkitehti Steven Holl. Näyttävä rakennus koostuu neljästä eri kerroksesta ja sen pohjakerroksessa sijaitsee Kiasma-teatteri.

Koko Kiasma-rakennus on suunniteltu valoa ajatellen. Steven Hollia kiehtoi kovasti Helsingin valo, jonka laatu riippuu niin vuodenajasta kuin esimerkiksi siitä, mikä aika paivästä on. Hän halusi valon osaksi yhdeksi rakennuksen tärkeimmistä elementeistä. Museon pääsisäänkäynnin yläpuolella on lasikatto, ja portaikot ja rampit johdattavat vierailijaa läpi rakennuksen.

Steven Holl suunnitteli Kiasma-rakennuksen ihmiskehon huomioon ottaen. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että hän käytti 165-senttisen ihmisen katseen korkeutta ohjauslinjanaan sunnitellessaan museon gallerioiden, liukuovien ruudutuksen sekä ovien leveyksiä ja korkeuksia kultaisen leikkauksen mukaisiksi.

Kiasman näyttelyt

Vuoden 2019 ensimmäisen puoliskon aikana Kiasmassa on mahdollista tutustua neljään eri näyttelyyn.

Yksi näistä näyttelyistä kantaa nimeä Nervescape VIII ja sen takaa löytyy Hrafnhildur Arnardóttir, joka tunnetaan myös nimellä Shoplifter. Shoplifter on syntyisin Islannista, mutta hän asuu nykyisin New Yorkissa. Nervescape VIII on pörröinen installaatio, joka kutsuu vierailijan koskettelemaan rohkeasti teoksia.

The Stage is Yours on kokeellinen taideteos, jossa näyttelyn vierailijat ovat itse pääosassa. Tässä kokemuksessa heitä ohjaa yksi viidestä taiteilijasta. Esityksen päämääränä on rohkaista yhteisöllisyyden ja vieraanvaraisuuden tunteita.

Toinen Kiasmassa esillä oleva näyttely on nimeltään Kuivakka ilo ja se on suomalaisen Iiu Susirajan käsialaa. Kyseinen näyttely sisältää Susirajan tuotantoa yli kymmenen vuoden ajalta. Taiteilijan valokuvat ovat täynnä kuivaa huumoria, sillä ne esittävät häntä arkipäiväisissä mutta absurdeissa tilanteissa. Kuvia ei voi kuitenkaan luonnehtia varsinaisiksi omakuviksi vaan ne ovat ennemminkin kameraa varten lavastettuja asetelmia taiteilijasta eri tilanteissa.

Alma Heikkilä on kutsuttu Kiasmaan ottamaan taiteellaan osaa Kiasma Commission by Kordelin -sarjaan. Heikkilä pyrkii taidetta luodessaan hyödyntämään uusia työmenetelmiä, jotka ovat vanhoja ympäristöystävällisempiä ja täten maapallon kannalta parempia. Alma Heikkilä keskittyy taiteessaan erityisesti ihmisen havainnointikyvyn ulottumattomissa oleviin aiheisiin. Tällaisia ihmissilmälle näkymättömiä kohteita ovat esimerkiksi bakteerit.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *