Amos Rexin kevät

Suomenruotsalainen vuorineuvos Amos Anderson (1878-1961), oli liikemies, kustantaja, kansanedustaja sekä mesenaatti, joka ponnisti köyhästä kemiöläispojasta upporikkaaksi sanomalehtikuninkaaksi ja sijoittajaksi, joka oli myös taiteen ja kulttuurin laaja-alainen ystävä. Hän perusti Föreningen Konstsamfundet -yhdistyksen vuonna 1940. Yhdistys tukee ja ja edistää ruotsinkielistä kulttuuria, sekä jakaa stipendejä taiteen, journalismin ja ammattiin koulutuksen aloilla. Naimattomana ja lapsettomana kuollut Amos Anderson testamenttasi koko mittavan omaisuutensa yhdistykselle.Yhdistys harjoittaa myös museotoimintaa perustajansa toiveen mukaisesti. Amos Andersonin taidemuseo toimi Helsingissä Yrjönkadulla 1965–2017, ja uusi taidemuseo Amos Rex avattiin Lasipalatsin yhteydessä elokuussa 2018.

Magritte

Helmikuussa 2019 Amos Rex esittelee ensimmäistä kertaa Suomessa belgialaisen taidemaalari René Magritten (1898-1967). Taiteilija, jota pidetään yhtenä surrealismin johtohahmoista, on erityisen tunnettu teoksistaan, joissa arjen esineet ja todellisuus käännetään hämmentävästi päälaelleen, ja tutut esineet saavat uuden merkityksen.

Magritte haki taiteensa kautta vastausta universaaliin kysymyksen ihmisyydestä, ja tekemällä arjen todellisuuteen surrealistisia muutoksia hän yritti selvittää ihmisyyden mysteerin.

Vuonna 1938 Magritte piti Antwerpenissä luennon ”Elämänviiva”.

Arvoituksellinen taiteilija avasi tuolloin lähes ainoita kertoja työtapojaan ja vaikuttimiaan. Muuten hän kieltäytyi järjestelmällisesti selittämästä teoksiaan.

Amos Rexin näyttely on rakennettu tuon luennon pohjalta. Esillä on teoksia, jotka kertovat Magritten töiden kehityksestä eri aikakausina. Hänen ajatuksensa ja elämänvaiheensa siivittävät kuvallista matkaa taiteilijan uran läpi. Taiteilija oli myös kiinnostunut elokuvasta, ja näyttelyn oheisohjelmana onkin Bio Rexin valkokankaalla esitettävä Fantômas-mykkäelokuvasarja.

Näyttely rakennetaan yhteistyössä Luganon taidemuseon (Sveitsi) kanssa, ja kuraattoreina ovat toimineet taidehistorioitsija Julie Waseige sekä Charleroin valokuvamuseon johtaja Xavier Canonne.

Näyttely aukeaa perjantaina 8.2.2019.

Sigurd Frosteruksen kokoelma

Sigurd Frosteruksen taidekokoelman omistaa Sigurd Frosteruksen säätiö, jonka perustivat vuonna 1988 hänen tyttärensä Johanna Weckman ja Clara Ekholm isänsä muistoa, henkistä perintöä ja taidekokoelmaa ylläpitääkseen. Frosteruksella oli hyvin henkilökohtainen näkemys jälki-impressionistisesta taiteesta, ja hän oli myös kriitikko taideteoreetikko ja väriasiantuntija. Amos Rexissä onkin esillä laaja katsaus 1900-luvun Suomen orastavaan modernismiin. Frosterus keräsi taidekokoelmansa 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Parhaiten hänet tunnetaan Helsingin keskustan Stockmannin rakennuksen arkkitehtina.

Hänen kiinnostuksensa taiteeseen piti sisällään laajasti eri taiteenlajeja renessanssista nykyaikaan asti. Siksi hänen kokoelmansa saakin Amos Rexistä oman salin, jossa tämän epätavallisen monipuolisen taiteentuntijan kokoelmaa esitellään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *