Edullista taidetta

Taiteen arvo

Taide ja taiteen arvo on subjektiivinen käsite. Arvon määrittelyssä voidaan ottaa huomioon monia asioita, kuten teoksen tekniikka, laatu tai koko. Taiteilijalla lienee kuitenkin suurin merkitys teoksen arvon määrittelyssä. Taiteilijan koulutus ja toiminta, näyttelyt, myönnetyt apurahat, palkinnot tai vaikkapa taiteilijan suosio antavat suuntaa teoksen arvosta. Jos taiteilijan teokset ovat haluttuja, nousee niiden arvo. Toisaalta, jos taiteilijan teoksia on runsaasti myynnissä vaikkapa huutokaupoissa, saattaa niiden arvo jopa laskea.

Tavallisen aloittelevan taiteenkerääjän kannattaakin lähteä keräämään taidetta, joka miellyttää itseä. Taiteen tarkoitus on herättää tunteita, ja taulun kotiin hankkimista kannattaa harkita enemmän kuin huonekalun hankintaa. Taide on kuitenkin sijoitus, jonka elinkaari voi olla jopa ikuinen. Harvalla meistä on varaa ostaa taidetta sijoitusmielessä, mutta joskus silmää miellyttävin edullinen vaihtoehto voi olla viidenkymmenen vuoden päästä tuhansien arvoinen sijoitus.

Mistä löytyy edullista taidetta?

Aloittelevan keräilijän kannattaa kierrellä taidenäyttelyissä ja -museoissa, jolloin samalla oppii tietämään, mikä omaa silmää miellyttää. Huutokaupoissa on usein runsaasti taidetta kaupan, ja myös erittäin kohtuulliseen hintaan. Osto- ja myyntiliikeiden nurkista saattaa löytää vallan mainioita akvarelleja tai grafiikanlehtiä sekä vanhoja, näyttäviä öljyväritöitä sopuhintaan. Nykyään internet on tässäkin asiassa avuksi. Suomalaista taidetta sekä taiteilijoita löytyy hyvin laajasti netistä verkkogallerioista tai taidekauppojen sivuilta. Etenkin Taidegraafikoiden verkkokauppa on mainio selauskohde, jossa voi katsella töitä rauhassa ja miettiä, minkälainen työ sopisi omaan makuun ja omalle kukkarolle.

Gallerioilla on ehkä tv:stä tuttu maine tyylikkäinä paikkoina, joissa käyvät vain rikkaat ostamassa tuhansien arvoisia teoksia. Tämä on kuitenkin suuresti liioiteltu näkemys, sillä galleroita on monen tyyppisiä ja taidetta monen hintaista. Useimmiten gallerioihin ei kuitenkaan kannata mennä ostoksille muutaman kympin kanssa, mutta useimmissa gallerioissa on kuitenkin lupa käydä vain katselemassa.

Taidemaalariliiton Teosvälitys on jokavuotinen, Suomen suurin kuvataidetapahtuma Kaapelitehtaalla. Siellä on mahdollisuus nähdä lähes 600 Taidemaalariliittoon kuuluvan ammattitaiteilijan maalauksia yhdessä paikassa samalla kertaa. Siellä saa mahdollisuuden nähdä nykytaidetta laidasta laitaan, löytää uusia suosikkeja ja tavata taiteilijoita. Hinnat alkavat kympeistä ja päätyvät useisiin tuhansiin, joten jokaisella budjetilla on mahdollisuus tehdä löytöjä. Taiteen keräily on mukava harratus, jonka voi siis aloittaa varsin edullisesti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *